Yhdistyksen säännöt

Yhdistyksen säännöt

1§ YHDISTYKSEN NIMI

Yhdistyksen nimi on Suomen Shar Pei Harrastajat ry ja kotipaikka on Helsinki.

2§ TOIMINNAN TARKOITUS

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on kehittää ja valvoa shar pei -rotuisten koirien jalostusta sekä ylläpitää ja edistää harrastustoimintaa rodun parissa. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys järjestää erilaisia keskustelu-, koulutus ja informointitilaisuuksia sekä antaa jalostustoiminnan ohjausta jakamalla tietoa laadukkaan kenneltoiminnan merkityksestä jäsenistön, yleisön ja julkisten toimijoiden keskuuteen. Kenneltoimintaa ja sen kehitystä seurataan niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tarvittaessa yhdistys tekee alan kehitystä koskevia aloitteita ja kehittämisehdotuksia. Toimintansa tukemiseksi yhdistys perii jäsenmaksuja sekä asianomaisella luvalla voi toimeenpanna myös rahankeräyksiä, arpajaisia ja juhlia. Yhdistys voi myös vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä omistaa kiinteää omaisuutta toimintaansa varten.

3§ JÄSENET

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus.

4§ JÄSENEN EROAMINEN JA EROTTAMINEN

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on yhdistykseen liittymällä sitoutunut tai on menettelyllään yhdistyksessä tai sen ulkopuolella huomattavasti vahingoittanut yhdistystä tai ei enää täytä laissa taikka yhdistyksen säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5§ JÄSENMAKSU

Jäseniltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous.

6§ HALLITUS

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluuvuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja neljä muuta varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on läsnä. Äänestykset ratkaistaan ehdottamalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

7§ YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN

Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja tai taloudenhoitaja, kukin yksinään.

8§ TILIKAUSI JA TILINTARKASTUS

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen ja hallituksen toimintakertomus on annettava tilintarkastajille viimeistään kuukautta ennen vuosikokousta. Toiminnantarkastajan tulee antaa kirjallinen lausuntonsa viimeistään kaksi viikkoa ennen vuosikokousta hallitukselle.

9§ YHDISTYKSEN KOKOUKSET

Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai yhdistyksen kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-toukokuussa. Ylimääräinen kokous pidetään, kun yhdistyksen kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallitukselle. Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella jäsenellä yksi ääni. Yhdistyksen kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.

10§ YHDISTYKSEN KOKOUSTEN KOOLLEKUTSUMINEN

Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään seitsemän vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä, yhdistyksen omassa jäsenlehdessä tai sähköpostitse.

11§ VUOSIKOKOUS

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

1. Kokouksen avaus.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa.

3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

4. Hyväksytään kokouksen työjärjestys.

5. Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajan lausunto.

6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

7. Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä jäsenmaksun suuruus.

8. Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet.

9. Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja yksi varatoiminnantarkastaja.

10. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.

Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian yhdistyksen vuosikokoukseen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12§ SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN JA YHDISTYKSEN PURKAMINEN

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi käytetään sen varat samaan tarkoitukseen.

5.6.2018

© 2018. Suomen Shar Pei Harrastajat ry. Kaikki oikeudet pidätetään.